HISTORIA
Pelipurkki on Suomalainen Counter-Strike Source peliyhteisö. Tavoitteena aikojen alusta asti on ollut pyörittää servereitä sekä omaksi että
myös muiden iloksi. Jaamme myös peliin liittyvää tietoa ja vinkkejä täysin veloituksetta sekä nettisivuilla että myös IRC-kanavalla. Se
miksi homma toimii täysin on sekä onnistuneen ylläpidon sekä tarvittavan valvonnan ansiota. Siitä huolehtii tietenkin sekä IRC-kanavalla
että servereillä adminit jotka pitävät huolen siitä että serverit pysyvät puhtaana huijareista ja myös idiooteista jotka tappavat tahallaan
omia. Koemme onnistuneemme tässä tavoitteessa
erittäin hyvin kuluneiden vuosien aikana sillä huijarin keskimääräinen elinikä serverillä on noin 2 rundia. Ensimmäinen menee adminilta
oman pelin keskeyttämiseen ja toinen huijauksen toteamiseen. Aina ei admin voi olla paikalla pelaamassa mutta jos IRC-kanavalle tulee
sanomaan huijarista niin varmasti sieltä joku singahtaa suorittamaan pienen taktisen iskun huijarin steamid:lle.
PS: Serveri ei ole kunnon serveri jos siellä voi ampua omien läpi vihollisia ja siksi friendly fire onkin serveri #1:llä aina päällä,
poislukien VIP-mapit.
Pelipurkki ei ole kaupallinen yhteisö emmekä me harrasta minkäänlaista liiketoimintaa. Toimimme harrastuspohjalta ja oman kiinnostuksen
mukaan omaksi sekä muiden iloksi. Kehitämme myös servereitä ja niiden ominaisuuksia parhaan kykymme mukaan omaperäisimmiksi, massasta
erottuviksi. Tämä lienee yksi syy sille miksi pelaajia servereillä riittää. Toimintaa ei rahoiteta mainoksilla, varojenkeruulla tai
vastaavilla vaan kulut hoitaa tätä kirjoitettaessa yksi henkilö joka vastaa kaikesta toiminnastakin. Tosin
Pelipurkin perustajiksi voidaan lukea kaksi henkilöä, Dustin sekä Luffy. Molempien kiinnostus tänä päivänä ei liene kovin korkealla johtuen
erinäisistä syistä mutta toistaiseksi homma pyörii normaalisti vaikkakin erilaisia vastoinkäymisiä on koettu ja ne on toistaiseksi jätetty
taka-alalle. Koko idea omasta servereistä lähti liikkeelle aikoinaan siitä että Dustin kiinnostui tekniikasta servereiden takana ja otti
selville kuinka serveri laitetaan kuntoon. Tämä johti siihen että syntyi Pelipurkki #1. Kun kävi ilmi että oma yhteys oli pullonkaula ja
peliä olisi mahdoton sen takia ajaa kunnon asetuksilla ilman lageja, puhallettiin pilliin ja idea jäi taka-alalle hautumaan. Samoihin
aikoihin Dustin törmäsi eräällä australialaisella serverillä modiin nimeltä ZombieHorde. Valitettavasti pingi oli niin korkea että
siellä oli mahdoton pelata. Viikon sisällä modista tuli julkinen ja Dustin päätti asentaa sen omalle testiserverilleen. Tällöin serverin
nimeksi tuli Pelipurkki #2 - ZombieHorde ja sitä nimeä se tottelee tänäkin päivänä, noin 2,5 vuotta myöhemmin. Tuona samaisena kesänä serverille
eksyi iltaisin tyyppi nimeltä Luffy joka aloitti pelaamisen aina iltaisin ja lopetti sen vasta aamulla. Tällöin Dustin päätti että Luffy olisi
loistava admin, koska hän pystyi öisin katsomaan vähän paremmin pelaajien perään ja oli muutenkin hyvä tyyppi. Odotukset olivat korkealla
sillä serverillä oli aiemmin käynyt muutamia kokeilemassa ja syystä tai toisesta heidät jätettiin oikeuksitta tai lähtivät itse. Aikaa
kului ja tuona samaisena kesänä serverille liittyi muitakin joista tehtiin myös admineita. Näistä menestystarinoista voidaan mainita
Kirvesmies, Jagdpanzer sekä Y0n1. Valitettavasti World of Warcraft riisti noin ~1,5/3 näistä henkilöistä.
Tuona, noin 4 kuukauden aikana tuli kerättyä arvokasta tietoa serverin pyörittämisestä, sen optimoimisesta sekä lisäosista joita sinne
voidaan lisätä. Serveri #2 admineilla muunmuassa oli monta erilaista adminskiniä ja pelaajillakin omansa jotka oli osa itse tehtyjä ja
adminin nimellä varustettuja. Myös osa zombeista oli itse
modattu näyttämään erilaiselta ja monia pelaajia ne kiinnostivatkin suuresti. Kun tuli syksy, Luffy ehdotti että perustettaisiin normaali
CSS-serveri ja yhdessä Dustinin kanssa sellainen sitten perustettiinkin. Asiassa kävi kuitenkin niin että serveri ei ollutkaan täysin normaali
vaan muista Suomalaisista servereistä poiketen, sinne laitettiin monta custom mappia sekä pelaajaskinejä joita Dustin oli opetellut
tekemään kesän aikana. Myös muita ominaisuuksia sekä mappeja lisättiin serverille ajan kanssa. Kun serveri avattiin, se oli kooltaan 24
slottia ja otettiin hyvin vastaan pelaajien keskuudessa ja jo ensimmäisen päivän aikana se oli täynnä. Olimme siis onnistuneet tavoitteessamme.
Admineiksi valittiin serveri #2:lta tutut heput ja otettiin myös muutama uusi admin. Näistä vanhoista admineista tänäkin päivänä mukana
ovat vielä Thevil, Psych0 sekä DrShush. Valitettavasti ongelmitta ei selvitty vaan jonkin ajan kuluttua serveri alkoi lagailemaan meistä
riippumattomista syistä. Selvisi että koneella oli kaksi serveriä ja ne jakoivat prosessoritehon. Kun toinen sattuikin syömään vähän
enempi niin molemmat lagasivat. Tuloksena oli se että molemmat serverien omistajat vaihtoivat muualle ja se minne me muutimme, olemme
siellä vieläkin. Muuton jälkeen serverin koko kasvoi 32 pelaajaan mutta Valven sotkettua Sourcea, on slottimäärää jouduttu tiputtamaan 30 pelaajaan
koska serverin prosessori ei vaan enää jaksa enempää. Uusia admineitakin otettiin muuton yhteydessä, muun muassa blib, Dele, Q-tec, Stroker sekä Lumi.
Sekä serveri #1 ja #2 ovat kokeneet enemmän ja vähemmän uudistuksia vuosien varrella. On myös ollut muitakin servereitä ja modeja Pelipurkin
historian aikana ja ne ovat aina olleet serveri #3:n heiniä. Kaikista ensimmäisenä se totteli alustaa VIP-modille heti sen julkaisun jälkeen.
Tänä päivänä tuo sama VIP-modi tosin on vain muutaman mapin turvin lisättynä serveri #1:n alle vaihtoehtoisena pelimuotona. Kun VIP-modi ei
lyönyt itseään läpi, vaihdettiin tilalle CSS DeathMatch mutta kun sekään ei jaksanut kiinnostaa sen enempää, suljettiin serveri.
Kesällä -06 jalkapallon MM-kisojen kunniaksi avattiin serveri #3 uudelleen Futismodilla. Tämä taas johti siihen että suurin osa pelaajista
ei ymmärtänyt pelin ideaa - palloa piti morailla maaliin eikä toisia pelaajia. Muutaman kuukauden jälkeen tilalle vaihdettiinkin sitten
CSS DeathMatch. Kun sekään ei enää kiinnostanut, löytyi niinsatottu kolmas vaihtoehto jonka piti olla vain viikonlopun mittainen testi alunperin.
Kyseessä siis oli ZombieMod jonka varmaan monet muistavat. Serveri pyörikin sitten yli 9kk kyseisen modin alla aina viime kesäkuun loppuun
asti jolloin serveri suljettiin pääasiassa rahoituksen puutteessa. Muina syinä voidaan mainita Valven päivitykset CS Sourceen jotka aiheuttivat
outoa lagia ja tänäkään päivänä niitä ei ole korjattu. Serverit #1 ja #2 myös kärsivät tästä ilmiöstä, joskaan eivät niin pahasti kuin serveri #3
aikoinaan. Jotain hyvääkin suljetulta serveriltä jäi käteen, nimittäin ainakin yksi admin, Prawler. Myös monta muuta adminia tarttui vuosien
varrella mukaan tiimiin joista mukana edelleen PertsaReponen, Olgee, othername, Möhköfantti, Icemo, phenomena,
Suomessa ei kovin montaa Counter-Strike Source serveriä enää ole. Serverien määrä on tasaisesti laskenut parin vuoden ajan.
Aikoinaan esimerkiksi EUnetin serverit olivat pelaajien suosiossa ja servereitä oli jopa yhdeksän mutta tänä päivänä niitä
taitaa olla enää yksi. Moni vanhempi Sourcen pelaaja varmaan muistaa myös Ajojahti CSS-serverit. Niitäkin oli ennen 4 mutta enää ei yhtään.
Tänä päivänä avainsana on erikoistuminen ja erilaisuus. Aina riittää pelaajia jos ylläpito vähänkin jaksaa satsata servereidensä
kehitykseen ja ajantasalla pitämiseen. Tosin aina ei kiinnosta ja liika on liikaa.
Pyysimme pelaajilta palautetta servereistä sekä meidän toiminnasta ja yllätys oli suuri. Palautteesta valtaosa oli positiivista ja osa ihan
täysin tuntemattomilta pelaajilta. He kertoivat miksi pelaavat servereillä ja mistä pitävät sekä mitä vihaavat. Tämä saatu palaute sai
meidät vakuuttuneeksi siitä että serveri #1:n kaltaiselle serverille on selvä tarve ja se pysynee ylhäällä jatkossakin. Jos
jätin jonkun nimen mainitsematta tietyssä kohtaa, se johtuu siitä että muisti ei ole enää 100%:sesti tallella. Pahoittelen mahdollisia unohduksia.
Kirjoittanut Dustin, 17. Elokuuta 2007
Nyt lähes vuosi myöhemmin, ollaan tultu taas eteenpäin. Servereillä on uutta ominaisuutta ja karttaa jos jonkinmoista sekä on avattu Team Fortress 2
serveri sekä myöskin Call of Duty 4 serveri. Puhun nyt lähinnä omalta osaltani sekä servereistä #1 ja #2. Molemmissa on ollut vikaa ja ongelmia
ja ne jatkuvat tätä kirjoitettaessakin vaan ei kuulu parannusta asiaan. Osa jengistä on tullut ei-aktiivisesti ja pudonnut porukasta pois mutta
ydintiimi on edelleen koossa. Uusia emme ole ottaneet tilalle. Kai tähän voisi laittaa jotain pidemmältikin mutta seuraava kuva kertoo tilanteen
paremmin. Liekö enää kuukauden päästä kiinnostaa.
Kirjoittanut Dustin, 24. Kesäkuuta 2008
Tehdäänpä taas katsaus toimintaan kun edellinen viesti toi meille huolestuneita palautteita parisen kappaletta. Sivut eivät tosiaan aina ole ihan ajan
hermolla mutta lähelle kuitenkin. Tiedotteista löytyy aina yleensä jotain infoa jatkuvasti ja jos ne hiljenevät äkkiä yli viikoksi niin jotain on sattunut
tai sitten vaan on ollut kiireitä. No kuiteenkin todetaan nyt heti kättelyssä että matkalaukku on purettu ja taas kiinnostaa (mikäli luit aiemman kappaleen viestin + katsoit kuvan).
Tästä on kiittäminen Pertsaa joka hommasi meille uuden tehokkaan serverin jonne siirsimme lähes kaikki nykyiset peliserverit ja asiat vain loksahtivat kohdalleen.
Koneessa siis on 4 ydintä (Q6600 prosessori) jonka turvin ei tehot lopu ihan heti kesken verrattuna vanhoihin servereihin joissa etenkin vanha TF2-peliserveri oli vaikeuksissa mutta
myös CSS serveri #1. Näistä ongelmista
on toistaiseksi ainakin päästy eroon sillä serveri #1:n pelaajamääräkin nostettiin 30 -> 40 ja tf2-serverin pelaajamäärä vaihtui myös 20 -> 30 ja rinnalle avattiin toinenkin TF2-serveri
jossa pyörii vain Payload-pelimoden mappeja. Kokeilimme myös toivottuja CSS pelimodeja kuten VIP-mode, Zombiemod ja GunGame mutta mikään näistä ei kerännyt tarpeeksi kiinnostusta että
olisi kannattanut serveriä pyörittää jatkossakin. Nyt siis uudella serverillä pyörii 40 pelaajan CSS-serveri sekä 2x30 pelaajan Team Fortress 2 serverit verrattuna vanhaan
joissa kaikki serverit olivat eri koneilla ja eri yhteyksien päässä. Vanhoista servereistä on jäljellä enää ZombieHorde ja sekin on etenkin näin kesäaikana kerännyt yllättävän
paljon kiinnostuneita pelaajia.
Pelipurkki on tätä kirjoitettaessa yksi Suomen merkittävimmistä Team Fortress 2 public-serverien pyörittäjistä sekä Suomen suurin Custom mappeja pyörittävä Counter-Strike Source
serveri. Pyöritämme servereitä omaksi sekä muiden iloksi, edelleen jo yli kolmen vuoden ajan!
Kirjoittanut Dustin, 22. Syyskuuta 2008
4 vuoden rajapyykki lähestyy ja lähes vuosi on jo kulunut edellisestä historiapäivityksestä joten on aika tehdä uusi katsaus. Sittemmin serverikone on päivittynyt Q6600 (2,40GHz) -> Q9550 (2,83GHz)
eli tehokkaampaa rautaa jälleen alla. Sen lisäksi olemme avanneet 3 Left 4 Dead peliserveriä sekä Killing Floor pelille oman serverinsä. Itse
olen lähinnä keskittynyt tuottamaan uutta sisältöä CS Source servereille. Uusia ominaisuuksia sekä uusia mappeja. Pertsa on hoitanut TF2 servereitä laittaen niille uutta pelattavaa ja
päivittäen serverireitä aina toimivammaksi. Tätä kirjoitettaessa molemmat TF2-serverit ovat ääriään myöten täynnä ja CS Source serveri #1 on edelleen suurin suomalainen custom map serveri.
ZombieHorde serveri sammui vuodenvaihtuessa ainakin toistaiseksi. Laitteistorikoiltakaan emme ole välttyneet. Serverikoneesta on levinnyt muun muassa kiintolevy, emolevy ja powerikin mutta
onneksi näistäkin on toivuttu hyvin nopeasti, kiitos siitä kuuluu nykyiselle hostingfirmalle.
Avasimme myös ZombieMod serverin uudelleen mutta johtuen jatkuvista ongelmista kuten bugiset mapit ja pelaajien oma huono peliin kuulumaton käytös, suljimme tämän ja avasimme tilalle
CS Source serverin #2 jossa kokeilimme ensin pienempää kopiota serveristä #1 mutta myös awp:n ja autosnipujen kera. Tämä ei kuitenkaan ole kerännyt omaa pelaajakuntaansa joten se vaihdettiiin
dust-teemaisiksi mapeiksi. Tämäkään ei ole kerännyt sopivaa pelaajamäärää joten kyseisen serverin tulevaisuus on vielä auki.
Saimme pelaajilta palautetta että TF2 servereille joutuu toisinaan jonottamaan pitkän aikaa eikä pelaamaan pääse. Normaalisti olisimme todenneet että servereitä on kaksi ja sille 1337-serverille
ei ole pakko jonottaa, menkää serverille #3 mutta jostain kumman syystä tämäkin on nykyään ääriään myöten täynnä aina iltaisin niinkuin kaverinsa 1337. Ehdotettiin että alkaisimme myymään
VIP-slotteja serverille jolloinka voisimme kiilata jonon ohi. Tähän emme voi kuitenkaan ryhtyä. Tästä syystä kävimme hieman keskustelua
uuden peliserverin hankinnasta pitkän aikaa ja lopulta kun rahoitus järjestyi, päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Eilen avasimme uuden TF2 serverin helpottamaan tuota ruuhkaa ja nyt uskoisin
että lähes kaikki mahtuvat pelaamaan myös ruuhka-aikoina. Tarjoamme nyt siis 90 pelipaikkaa TF2 pelaajille! Samaan syyssyyn heitimme pystyyn uuden 42 slottisen CS Source serverin jonka nokkamiehenä
toimii Luffy. Serverillä pyörii jatkuvasti de_dust2 / de_hiekka aina 30min kerrallaan ja sinne toivotaan etenkin pelaajia öiseen aikaan. Avasimme myös testiin Zombie Panic Source serverin.
Jos modi ei ole tuttu, siitä löytyy lisää tietoa Steamistä jonka kautta modin voi myös ladata ilmaiseksi, jos omistat
jonkun Source engineä käyttävän pelin. Nämä kaikki uudet peliserverit ovat vielä pienen säätämisen alla joten ongelmia voi esiintyä.
Pelipurkki täyttää virallisesti reilun viikon kuluttua tasan 4 vuotta ja se onkin jo merkittävä saavutus. Näillä näkymin toiminta jatkuu niin kauan kunnes rahat ja kiinnostus riittävät. Lopuksi
vielä annan listan jossa on lähes kaikki vuosien aikana pyörittämämme peliserverit. Listaa pääset katsomaan tästä.
Kirjoittanut Dustin eli ICS, 13. Syyskuuta 2009.




